Ehin ajoissa kuoroon, vaikka bussilla kesti ikuisuuden tulla ja lähin kävelee väärään suuntaan Muswell Hillissä xP Saavuin paikalle ja lähimpänä mun ikäluokkaa oli kuoron vetäjä. Loput oli keski-ikäsiä ja sitä vanhempia. Laulut ei ollu Lady Gagaa tai Robbie Williamsia niinku netissä oli lukenu, vaan 60-luvun korni balladi ja disco-potpuri (mm. It's Raining Men, Y.M.C.A. ja MacArthur Park). Ei ihan sitä, mitä ootin, mutta hauskaa mulla oli :D Ja pääsinpähän laulamaan! Kovasti oli "huippu"laulajat (tunnetaan myös nimellä sopraanot) houkuttelemassa mua liittymään ja lupailinki niille, että nähään ens viikolla. Ja miksipäs ei. Vähän päälle sata puntaa harjotuksista joulukuun puoleenväliin asti ei oo paha ja sit voin lopettaa, jos on ihan typerää. En mä mitään menetäkään (vaikka en ehkä vanhempieni ikästen kanssa treenien jälkeen drinksuille haluis jäädäkää xP).
//
I'll start to update again and maybe get this published on Friday (it's Sunday night now) xD Wednesday was an ordinary day again after the festivities. Well, almost ordinary. It was the last day of the week with Claire around. Early on Thursday morning she left to Berlin with a friend for four days, which meant that I was basically responsible for the children all by myself for two whole days. So, Wednesday was guidance day, "you'll do great" day etc. Claire read a bedtime story for Ethan when I finished up in the kitchen, and then I ran upstairs to say goodbye because I had a taster session for a pop choir to go to. Claire had completely forgotten about this (no wonder) and worried whether I was going to make it on time. She gave me last minute advice, told me she'd leave a note on the table, "emergency" numbers and everything, hugged me and assured me that I would manage without problems.
I got to the choir rehearsal on time even though the bus took ages to come and I started walking in the wrong direction in Muswell Hill xP I arrived in the venue and the person closest to my age was the leader. The rest were middle-aged or older. The songs were not Lady Gaga or Robbie Williams as the website had said but a cheesy 60's ballad and a disco medley (including It's Raining Men, Y.M.C.A. and MacArthur Park). Not quite what I'd expected but I still had fun :D And I got to sing! The "top" singers (also known as sopranos) were really eager to talk me into joining and I did promise them to see them next week. And why not. A bit over a hundred quid for rehearsals until mid-December is not bad and I can quit then if it's awfully stupid. There's nothing to lose (even if perhaps I don't want to stay out for drinks after rehearsals with people the age of my parents xP).
Kohtalokas torstaiaamu valkeni ja odotin varmaan pahinta: kiukuttelua, äidin kaipaamista, tavaroiden lentelyä jopa (okei, ehkä en). Mut ei. Ei mitään. Tai ei ainakaan mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Sekä Ethan että Daisy oli valmiina lähtöön ajoissa, olin auttanu Daisya matikanläksyissä ja Ethan oli syöny aamiaisensa kiltisti. Ainoo kunnon vääntö oli, ku Daisy ei halunnu laittaa takkia päälle ja alko tarkistaa säätiedotusta iPadilta sillon, ku meijän piti olla jo ulkona ovesta. Annoin sen sit lähtee takitta mut vannotin, et mulle on sit turha inistä, jos on kylmä. Ei inissy. Melkein unohdin postittaa jonku kirjeen, jonka Anthony oli luvannu postittaa Clairen puolesta, oli kuulemma tosi tärkee. Meijän piti ottaa se koulumatkalle mukaan, mut kävin sit heti kotiin palattuani heittää sen Market Placen postitoimiston edessä olevaan laatikkoon. Miina väistetty, haha.
Tein kaiken valmiiks iltapäivän pyöritystä varten (Clairen vinkistä), jotta en joutuis ylimääräseen paineeseen. Annoin lapsille vähän periks eväiden kanssa, koska Daisy halus toisen maissikakun ja Ethan halus maissikakun Odditiesien lisäks, joten puolitin niille yhen, koska ei se ketään tapa. Puol viideltä Clairen äiti soitti ja kysy, monelta sen oli tarkotus hakee Ethan uintiin. Sanoin, että paperissa luki, että puolelta tai kakskyt vailla ja että tietääkseni tunti alkaa tasan viideltä. Joan pahotteli, ettei ehi paikalle, koska oli ymmärtäny, et sen piti olla meillä vasta viideltä. Se puhu Ethanille (ja sano olevansa paikalla viidessä minuutissa, mitä en ihan ymmärrä) ja sit Daisylle, jolta se kysy, keitä muita uimassa käy. Daisy ties kertoa, että Nicolen poika on samassa ryhmässä, joten mä soitin Robertalle ja pyysin sitä (tai itse asiassa Nicolen toista poikaa) soittaa Nicolelle ja kysyy, voisko se nappaa Ethanin kyytiin matkalla. Nicole soitti kotipuhelimeen viideltä ja kerto saaneensa Robertalta viestin, josta oli päätelly, et Ethan ois pitäny hakee, mut se oli lukenu sen liian myöhään ja sano, ettei ees tienny, et sen ois pitäny kuskaa Ethania. Selitin sille tilanteen ja se pahotteli, ettei voinu auttaa. Soitin Joanille ja kysyin, oliko se tulossa. "No mutta se tuntihan on jo alkanu, ei me sinne ehittäis. Ethan ei vaan nyt valitettavasti voi mennä, anteeks tästä sekaannuksesta." Eihän se sen vika ollu. Ja salaa olin ilonen, et ainoo asia, joka päivässä meni mönkään (koska jonki täytyy aina mennä, kun on poikkeustilanne) ei johtunu musta.
//
The fateful Thursday morning dawned and I probably was expecting the worst: acting out, missing Mommy, thing flying even (okay, maybe not). But no. Nothing. Or at least nothing out of the ordinary. Both Ethan and Daisy were ready to go on time, I had helped Daisy with her maths homework and Ethan had eaten his breakfast nicely. The only proper tough negotiation was when Daisy didn't want to put on a coat and started checking the weather forecast on the iPad just when we were supposed to be out of the door. Finally, I let her leave without a coat but made clear that there's no use whining to me if she feels cold. She didn't whine. I almost forgot to post a letter that Anthony had promised to post for Claire, apparently it was highly important. We were supposed to take it with us on the way to school but right after I'd returned home, I went and chucked it in the letterbox outside the post office on Market Place. Avoided a mine there, haha.
I prepared everything beforehand for the afternoon turmoil (Claire's tip) so that I wouldn't be under extra pressure. I gave in a little with the snack because Daisy wanted another corn cracker and Ethan wanted a corn cracker in addition to his Oddities so I snapped one in half for them because it wouldn't kill anybody. At half past four Claire's mom phoned and asked what time she was supposed to be picking Ethan up for swimming. I told her that the note said half past or twenty to and that as far as I know, the lesson started at five sharp. Joan apologised that she wouldn't make it because she had understood that she was meant to be at the house at five. She talked to Ethan (and said she'd arrive in five minutes which I don't quite get) and then to Daisy from whom she asked who else took swimming lessons. Daisy knew that Nicole's son is in the same group so I called Roberta and asked her (or in fact Nicole's other son) to call Nicole and ask if she could snatch Ethan with her on the way. Nicole called the house phone at five and told me she'd received a message from Roberta from which she had concluded that Ethan should've been picked up, but she had read it too late and said that she didn't even know she was meant to drive Ethan. I explained the situation to her and she was sorry she couldn't help. I phoned Joan and inquired if she'd be coming. "Well, the lesson has already started, we wouldn't make it. Unfortunately, Ethan can't go, I'm sorry for the mix-up." It wasn't her fault, though. And secretly I was pleased that the only thing that went south during the day (because something always has to when it's an exceptional situation) was not due to me.
Perjantaina Anthony vei lapset kouluun ja mä jäin valmistelee illallista. Ei tarvinnu onneks tehä tavallista rumbaa, keitto oli jo valmis ja hedelmiä ei tarvinnu niin paljoo, koska meitä oli vaan me kuus. Tai niinhän mä luulin. Lähin iltapäivällä puistoon lukemaan Shakespearen Erehdysten komediaa (aurinko paisto ja olin varmaa väsyny, koska silmät lupsu xD) ja sieltä suoraan hakemaan skidejä koulusta. Kun saavuttiin kotiin, Anthony oli jo tullu töistä. "Sä et ollu paikalla, mikä on tietysti ok, toivottavasti oli mukava iltapäivä. Mut meille on tulossa neljä vierasta eli pitää tehä vähän ylimäärästä. Ja riisi ja perunat pitäis valmistaa nyt." Säädin itteni toimintavaihteelle ja käärin hihat. Pilkoin lisää vihanneksia ja aloin keittää riisiä. Ei mun ees tarvinnu kuorii ja pilkkoo enempää perunoita, lykkäsin valmiit vaa uuniin Anthonyn ohjeistuksen jälkeen. Lapset meni kylpyyn ja mun piti imuroida alakerta. Kun olin sen tehny, oli burgerien aika mennä uuniin. Kylpyhuoneesta kuulu epäilyttävää loiskintaa ja kikattelua. Menin ylös ja kaikki kolme lasta oli ammeessa - ilman isänsä valvontaa. Mä sit käskin pojat ylös ja pesin pikasesti Daisyn hiukset. Anthony tuli stressaantuneena ovelle ja lähti pahotellen, ja pian kuulin sen älähtävän, et vieraat tuli jo. Hoputin lapsia vaihtaa vaatteet ja ne juoksi alakertaan. Onneks Anthony oli joko ollu väärässä tai valehdellu, eikä kukaan ollu vielä saapunu. No, kun ne saapu, nii sithän vasta hauska alko. Kaks ylimäärästä tyttöä ja yks poika, "mun" lapset, kaks isää ja minä. Lapset oli hyperaktiivisia, kiljuvia ja kikattavia eikä kiddushin lausumisesta meinannu tulla mitään. Vaik Anthony oli selvästi turhautunu, kyl sitäki onneks nauratti tilanteen absurdius. "Jos täällä ois vaan naiset paikalla eikä meitä, tää ei varmasti ois samanlaista", se totes ja kiitti myös mua sanoen, et ilman mua ei koko illallista ois ollu. Kaikki kuitenki söi nätisti ja mäki näin, mitä jälkiruoan jälkeen ja ennen vieraiden lähtöä tapahtu. Kaikki keräänty vielä pöydän ääreen laulamaan yhen laulun. Tätä osuutta en ennen ollu nähny, koska oon aina ollu poissa. Kun olin menossa ylös rentoutumaan, Jacob ei ois halunnu, et lähen. "Mä kaipaan sua jo nyt", se huokas. Lupasin, et nähään seuraavana päivänä. Sanoisinko, että ihan mukava lopetus päivälle ^^
Niin. Ruokailun aikana lapset leikki leikki leikkiä, jossa ne sano jonkun nimen ja toisen piti sanoo asia, joka eka tuli mieleen. Mun cocktail oli seuraava: keila (Jacob), kirje (Amelia), makeinen (Micha), sateenvarjo ja puu (Daisy). Hauskoja mielleyhtymiä mun nimestä tulee :D (Jacob vakuutti, että keila on hyvä juttu.)
//
On Friday Anthony took the children to school and I stayed and prepared dinner. Luckily I didn't have to do the ordinary frenzy, the soup was already ready and we didn't need that much fruit because it was just us six. Or so I thought. I went to the park in the afternoon to read The Comedy of Errors by Shakespeare (the sun was shining and I must've been tired since my eyes kept closing xD) and straight from there I went to pick up the kids from school. When we arrived home, Anthony had already come from work. "You weren't here which is obviously okay, I hope you had a nice afternoon. But we're going to have four guests so we need to do a little extra." I switched myself to action mode and rolled up my sleeves. I chopped more more veggies and started to cook the rice. I didn't even have to peel and chop more potatoes, I just shoved the ones I'd prepared in the oven after Anthony's instructions. The kids went to have a bath and I had to hoover downstairs. When I was finished with that, it was time for the burgers to go into the oven. From the bathroom I could hear suspicious splashing and giggling. I went upstairs and all three children were in the tub - without their father's supervision.
I ordered the boys to get out and rapidly washed Daisy's hair. Anthony came to the door all stressed out and left, apologising, and soon I heard him yelp that the guests had arrived already. I hurried up the kids to get changed and they ran downstairs. Luckily Anthony had been either wrong or lying, and nobody had come yet. Well, when they did arrive, that was the beginning of all kinds of fun. Two extra girls and a boy, "my" children, two dads and I. The children were hyperactive, screamy and giggly and it seemed like reciting kiddush would be a fat chance. Even though Anthony was visibly frustrated, fortunately even he laughed at the absurdism of the situation. "If it was the women present and not us, it certainly wouldn't be like this," he noted and also thanked me, saying that without me there would not have been any dinner to serve. Everybody ate nicely anyway and I saw what happened after dessert and before the guests left. Everybody gathered around the table to sing one last song. I had never seen this part before because I've always been away. When I was heading upstairs to relax, Jacob wouldn't have liked for me to go. "I miss you already," he sighed. I promised we'd see each other the next day. A lovely ending for the day, I'd say ^^
Yes. During supper the kids played a game in which they said somebody's name and the other person had to say the first thing that came to mind. My cocktail was the following: a bowling pin (Jacob), a letter (Amelia), a sweet (Micha), an umbrella and a tree (Daisy). Fun associations originate from my name :D (Jacob assured me that a bowling pin is a good thing.)
Lauantaina oli taas vapaapäivä! Tuntuu, et mitä pidempään oon täällä, sitä enemmän arvostan näitä xD Ei nii, et perheen kaa ei ois mukavaa, mut on kivaa tehä ihan omia kavereiden kaa ja tutkia Lontoota. Viime lauantai oliki aikamoinen tutkimusmatka! Lähettiin Weronikan ja Anna-Liisan kaa aikasin liikkeelle, tavattiin Victorialla keskipäivällä ja käveltiin Eaton Placelle/Squarelle/mikä olikaan. Se oli Weronikan lempialue Lontoossa, hienostoalue jossa identtisiä taloja kadut pullollaan. Siellä oli puutarhoja ja puistoja, kaikki priimakunnossa mutta tietty yksityiskäytössä. Tunnelma oli raukee ja seesteinen, mut en mä kyllä siellä ois halunnu asuu. Liian hienostelevaa mulle. Mut seuraava mesta oli ku tehty mua varten! Shoreditch!! <3 Katutaidetta, graffiteja, hippimäistä kapinahenkeä. Mahtavaa! Bussipysäkin vieressä oli heti ruokatori, mut koska Flora ja toinen ranskis ootti toisella torilla, suunnattiin sinne (vaikka oltiin kaikki kuolla nälkään). Se oliki sit lähinnä juomatori. Ei niin mahtavaa. Löydettiin kuitenki falafel-koju, jonka ulkopuolella tarjottiin maistiaisia. Napattiin yhet ja sit kokonaiset annokset perään. Kierreltiin kaduilla ja imettiin tunnelmaa. Käveltiin väärään suuntaan ja käännyttiin takas. Oltiin syvennytty karttaan, ku joku jätkä käveli ohi kysyen, ollaanko ok ja tarvitaanko ohjeita. Ihmettelin eka, mistä se ties, et oltiin hukassa, kunnes tajusin, et meijän naamat oli tyylii upotettu kännykän ruutuun ja vanhanaikaseen karttaan xD Se opasti meitä "jatkamaan" katua siihen suuntaan, josta oltiin oikeesti tultu päästäksemme määränpäähän. Cereal Killer Café. Cocktailien, leivonnaisten tai kahvin sijaan siellä tarjottiin muroannoksia. Aivan huikee idea! Ja toteutus sitäki upeempi. Muropaketit oli seinillä ja sisustus oli vanhoja leluja ja pelejä, pieniä telkkareita ja videoita. Ihana paikka <3 Ja kuulemma porukka käy siellä joka päivä syömässä aamiaista xD
Illalla mun piti vahtia lapsia ja kahta niiden kaveria, jotka oli yökylässä. Sain kaikki leffan jälkeen sänkyyn ilman suurempia ongelmia, mut pian Sophie ja Ethan tuli alakertaan ja Ethan sano, et Sophie haluu piirtää. Vein molemmat takas sänkyyn, mut ne valitti, ettei saa unta. Yritin selittää, et paras keino on vaan rentoutuu ja olla tekemättä mitään, niin uni tulee. "Ei se toimi niin. Me ei olla sellasia ihmisiä." Vai niin. Luin niille yhen sadun, mut se ei auttanu. Tein Sophielle selänkutitusta, koska se on rentouttavaa. Sitä alko naurattaa, mikä sai Jacobin tulemaan huoneeseen, koska se luuli jonku itkevän. Päädyttiin sit vaa siihen, et paras on saada ne makuulle ja lähtee huoneesta. Niin sit tehtiin ja varmaa vartin päästä kuulin tuhinaa oven takaa. Ei ollu sellasia ihmisiä he, ei.
//
On Saturday it was a day-off again! I feel that the longer I am here, the more I appreciate these xD Not that it is not nice with the family but it's great to do my own stuff with my mates and explore London. And last Saturday was quite an exploration! We went out and about early with Weronika and Anna-Liisa, met in Victoria at noon and walked to Eaton Place/Square/whatever. It was Weronika's favourite area in London, a posh neighbourhood with streets filled with identical houses. There were gardens and parks, all in excellent condition but for private use, of course. The atmosphere was calm and serene, but I wouldn't have liked to live there. Too toffee-nosed (just learnt this word and adore it!) for me. But the next place was made for me! Shoreditch!! <3 Street art, graffities, hippie-like rebel vibe. Superb! Right next to the bus stop was a food market but because Flora and another French girl were waiting in another market, we headed there (even though we were on the verge of starvation). It was a drink market for the most part. Not that superb. We still found a falafel stand outside of which tasters were offered. We grabbed ones and then whole dishes after. We walked around in the streets and absorbed the vibe. We walked into the wrong direction and turned around. We were concentrating on a map when a bloke walked past and asked if we were ok and if we needed direction advice. At first I wondered how he knew we were lost but then I realised that our faces were basically sunk into the screen of a mobile and an old-fashioned map xD He told us to "carry on" to the direction we had actually come from to get to our destination. Cereal Killer Café. Instead of cocktails, pastries or coffee they served bowls of cereal. What an amazing idea! And the execution even better. There were boxes of cereal on the walls and the decoration was old toys and games, tiny tellies and videos. A lovely place <3 And apparently some people eat their breakfast there every day xD
In the evening I had to babysit the children and two of their friends who were there for a sleepover. After a film I got them all to bed without much difficulty but soon Sophie and Ethan came downstairs and Ethan said that Sophie wants to draw. I took them both back to bed but they complained that they couldn't sleep. I tried to explain that the best way is to just relax and do nothing and sleep will creep in. "It doesn't work like that. We're not that kind of people." Right. I read them a story but it didn't help. I gave Sophie a tickleback because it's relaxing. It made her laugh which caused Jacob to come to the room because he thought somebody was crying. We decided that it's best just to get them to lie down and then leave the room. We did that and in about fifteen minutes I heard sounds of sleep behind the door. They were not that kind of people, no.
Graffiteja Shoreditchissa // Graffities in Shoreditch
Jäätävän hieno // Freakishly good
Minä ja pöllöt // Owls and I
Muropaketit // Cereal boxes
Sisustusta // Decoration
Ja murot totta kai! // And the cereal, of course!
Sunnuntaina taas melkein itkin ilosta. En varmaan muusta täällä oo itkenykää. Kurssilla esitettiin soolobiisit, lauloin On My Own. Mua ennen oli yks tosi vahva- ja hyvä-ääninen laulaja, joten päätin, et pakko mennä, jottei tuu enempää alemmuuskompleksii. Meni huonommin ku treenatessa, mut mikä parasta, en välittäny. Yleisön kasvoilta näin, et ne seuras mua ja tykkäs. Ja Rebeccan (ohjaaja) kommentti mun vedon jälkeen oli musiikkia korville: "Oot tosi ihana esiintyjä. Musta toi oli loistavaa, nautin siitä paljon." Toki sain parannusehdotuksia ja treenattavaa, mut tuli sellanen olo, et hei, tätä mun kuuluu tehä. Siks alko itkettääki. Muiden laulaessa tajusin, kuinka paljon haluun A) päästä laulaa sen typerän soolon ja B) päästä tekee musateatterii. Tunnin jälkeen kurssikaveritki nyki hihasta ja kommentoi, et mustahan paljastu esiintyjä. Ihanaa ^^
(Ja nyt on torstai, woopwoop!)
//
On Sunday I almost cried from joy again. I don't think I've cried here from anything else. On the course we sang our solo songs, I did On My Own. Before me there was a singer with a really strong and good voice so I decided that I had to go next to reduce the chances of a bigger inferiority complex. It went worse than during practise but what was the best, I didn't care. I could see from the faces of the crowd that they followed me and liked my performance. And Rebecca's (the tutor) comment after my thing was like music to my ears, "You're such a lovely performer. I thought that was brilliant, I enjoyed it a lot." Obviously I got suggestions on how to improve and what to work on but I had a feeling that hey, this is what I'm supposed to do. That's why I felt like crying. When the others were singing, I realised how much I wanted to A) get to sing that stupid solo and B) be able to perform in musical theatre. After the lesson my course mates nudged me and commented that I turned out to be a little performer. Wonderful ^^
(And it's Thursday now, woopwoop!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti